Onni onnettomuudessa(ko)?

Kukaan tuskin toivoo loukkaantumisia, mutta nӓin jӓlkikӓteen olen havahtunut siihen ettӓ tammikuun loukkaantumiseni saattoikin olla niin sanotusti ”blessing in disguise”. Eilen aamulla, kun juoksin ensimmӓistӓ pidempӓӓ ”kunnon lenkkiӓ” ulkona vanhalla tutulla reitillӓ jota en ollut pӓӓssyt taivaltamaan aivan liian pitkӓӓn aikaan, tajusin kuinka paljon loukkaantuminen on vahvistanut minua. Varsinkin henkisesti ja ehkӓpӓ vӓhӓn myӧs fyysisesti. Reitti on ihan ӓlyttӧmӓn mӓkinen ja siinӓ ylӓmӓkeӓ juostessani tajusin ettӓ mӓhӓn jopa nautin tӓstӓ! Olin keskittynyt siihen poltteeseen jaloissani ja vaikka vauhti tottakai hidastui jyrkӓssӓ mӓessӓ se ei turhauttanutkaan vaan nautin vaan siitӓ hetkestӓ tietӓen ettӓ vauhti kyllӓ kiihtyy taas kun mӓki loppuu. Ennen aina ӓrsyynnyin ylӓmӓessӓ kun tunsin itseni niin hitaaksi. Halusin vaan ӓkkiӓ mӓen pӓӓlle siihen tasaiselle missӓ olin parempi ja nopeampi. Mutta nyt ihan oikeasti osasin arvostaa sitӓ hetkeӓ. Ylӓmӓessӓ vauhti hidastuu ja juoksu on vaikeampaa mutta se myӧs vahvistaa eniten. Sama pӓtee myӧs usein loukkaantumisiin ja muuhun elӓmӓӓn. Vaikeammat ajat kehittӓvӓtkin eniten ja joskus on hyvӓ hidastaa tahtia. Vauhti ei aina ole kehityksen mittari vaan usein hitaassa mӓkijuoksussa tӧitӓ tehdӓӓn enemmӓn kuin radalla nopeita vetoja juostessa. Eli aina se kehitys ja kasvu ei ole heti ulkoa nӓhtӓvissӓ.

Huomatessani nauttivani ylӓmӓestӓ tajusin myӧs ettӓ kӓsitykseni itsestӓni on tainnut olla vӓӓrӓ. Luulin ennen olevani todella kӓrsivӓllinen ihminen. Koska kyllӓhӓn sitӓ maratonin juoksuunkin tarvitsee paljon kӓrsivӓllisyyttӓ niihin pitkӓkestoisiin treeneihin sekӓ itse kisaankin. Mutta oikeasti olen kai luonteeltani aika kӓrsimӓtӧn ja vasta loukkaantuminen on alkanut opettaa enemmӓn sitӓ kӓrsivӓllisyyttӓ ja matkasta nauttimista. Maratonia juostessakin huomaan tavoittelevani maalia ajatuksella ”the faster you run the sooner you’re done”. Mitӓ nopeammin juoksen sitӓ nopeammin olen maalissa. Sama ajatus minulla on ollut opiskelussa. Aina hirveӓ kiire sinne seuraavaan ”maaliin” tai mӓӓrӓnpӓӓhӓn ja koko matka sinne vaan viuhahtaa ohi. En myӧskӓӓn yleensӓ kokkaa monimutkaisia reseptejӓ koska kӓrsivӓllisyys ei riitӓ siihen odotteluun. En vӓrjӓӓ hiuksia tai kiharra/muuten laittele niitӓ koska sekin on liian aikaa vievӓӓ. Tykkӓӓn juosta tai pyӧrӓillӓ paikkoihin koska kӓveleminen on liian hidasta. Ja jos saan pӓӓhӓni lӓhteӓ johonkin niin sinne mennӓӓn heti eikӓ kohta, haha.

Viimeaikoina olen kuitenkin tarkoituksella yrittӓnyt vӓhӓn hidastaa elӓmӓӓni ja nauttimaan vaan siitӓ hetkessӓ jossa olen. Juoksukuntoni ei ole vielӓ sama kuin ennen loukkaantumista, mutta hӓtikӧinti ja kunnosta stressaaminen ei auta. Nautinkin vaan jokaisesta pӓivӓstӓ jona pӓӓsen juoksemaan ja siihen kehitykseen joka hiljalleen tapahtuu. Elӓmӓssӓ on niin paljon kauneutta ja kiitollisuuden aihetta kun vaan pysӓhtyy hetkeksi katsomaan ympӓrilleen. Vaikka on hyvӓ olla maali johon tӓhtӓӓ niin yhtӓ tӓrkeӓ on se matka. Ja kenenkӓӓn elӓmӓ ei varmaan ole niin pitkӓ ettӓ kannattaisi sokeasti paahtaa tavoitteesta toiseen aina vaan toivoen olevansa jossain muualla kuin missӓ sillӓ hetkellӓ on. Aikaa kun ei voi saada takaisin joten on paras yrittӓӓ arvostaa ja lӧytӓӓ jotain hyvӓӓ ihan joka hetkestӓ vaikka mӓӓrӓnpӓӓ vielӓ siintӓisikin kaukana edessӓ. Koitankin siis poistaa sen kӓrsimyksen kӓrsivӓllisyydestӓ. Kehitӓn kykyӓ nauttia hetkestӓ, -sitӓ saisikin olla enemmӓn. Tӓstӓ lӓhtien olen mӓkien ylin ystӓvӓ ja nautin siitӓ hitaasta ja vaivalloisesta kipuamisesta tietӓen ettӓ huipulla odottaa entistӓ vahvempi juoksija ja ihminen.