No niin, nyt on netti kämpässä ja kirjoittelut voi taas jatkua normaaliin tapaan! Viime päivät on kuluneet asunnon kuntoon laittamisella ja uusilla seuduilla seikkailemisella. Pari lenkkiä olen ehtinyt jo juosta. Vaikkakin niitä voisi ehkä mieluummin kutsua harhailemisiksi koska juoksin päättömänä ristiin rastiin keskuspuistoa. Välillä yritin pälyillä kännykkäni GPS navigaattoria mutta paljon siitä ei selvää saanut kun en malttanut hiljentää vauhtia saatikka sitten pysähtyä, hah! Noh, kotiin kuitenkin päästiin joten juoksu hyvin, kaikki hyvin!
Vaikka juoksulenkeillä vauhtia riitti ja tavallaan kai muuton myötäkin on ollut kaikenlaista hoidettavaa, niin tuntuu että olen elellyt tätä otsikossa mainittua hidasta elämää. Siis elänyt siinä hetkessä ja nauttinut tästä kaikesta uudesta ympärilläni. Jopa sateesta ja ukkosesta. Kauniin vihreistä nokkosista ja iki-ihanista pakaste puolukoista. Tällä hetkellä kaikki on vaan niin hyvin. Ja olen onnellinen. Voin taas juosta ja kiitos skypen pystyn myös juttelemaan rakkailleni USAssa.
Tämä hidas elämä sai mut muistamaan tarinan jonka mun lempi luennoitsija UC Berkeleyssä kertoi. Tarinan kalastajasta ja liikemiehestä. Se meni suurinpiirtein näin:
Amerikkalainen liikemies lähti lomalle pieneen afrikkalaiseen rannikkokylään. Työkiireiden ajattelu vei unet joten hän lähti laiturille selvittelemään ajatuksiaan. Eräs kalastaja oli juuri kiinnittänyt pienen veneensä laituriin, ja nosteli sieltä muutamia suuria kaloja. Liikemies kehui afrikkalaisen kalojen hienoa laatua ja kysyi kuinka kauan niiden pyytämiseen meni.
“Parisen tuntia”, vastasi kalastaja lastatessaan kaloja koriin.
“No miksi et sitten jää pyytämään lisää kalaa?” kysyi amerikkalainen.
“Minulla on jo tarpeeksi perheelleni ja ystävilleni” sanoi kalastaja.
Liikemies vastauksesta äimistyneenä kysyi miten kalastaja sitten käytti lopun ajastaan.
“Nukun pitkään, leikin lasteni kanssa, vietän aikaa vaimoni kanssa ja kävelen joka ilta kylälle, jossa tapaan ystäviäni. Minullahan on paljonkin tekemistä” kalastaja vastasi hymyillen.
Liikemies tämän kuultua ryhtyi selittämään kuinka kalastajan kannattaisi ostaa suurempi vene ja sitten myöhemmin kokonainen laivue. Sen jälkeen pitäisi palkata työläisiä ja rakentaa tehdas. Ehkäpä muuttaa suurempaan kaupunkiin josta voi johtaa yritystä tehokkaammin. Ja työskenneltyään kovasti voisi hän parinkymmenen vuoden päästä olla jo niin rikas että pystyy jäämään eläkkeelle. Eläkkeellä hän voisi sitten nauttia kiireettömästä elämästä. Hän voisi viettää aikaansa kalastellen ja vaimon ja ystävien kanssa oleskellen. Nähdä myös välillä lapsia kun he kiireiltään ehtivät…
Kalastaja purskahti makeaan nauruun. Hän kieltäytyi kohteliaasti tarjouksesta ja vieläkin hymyillen ja päätään puistellen lähti aloittamaan kotimatkaansa. Hän jatkoi matkaa kotiinsa jossa perhe ja ystävät odottivat kattilat liedellä yhteisen illallisen valmistamista.
