Pitkis!

Sunnuntaina tuli vihdoin juostua ensimmäinen pitkä lenkki yli yhdeksään kuukauteen! Seura oli mitä mahtavin ja lenkkimaastot aivan upeat. Sääkin suosi meitä ja saatiin jolkotella auringonpaisteessa 26km. Juostessa jalat tuntui niin köykäisilta. Ihan kuin puolen vuoden taukoa ei olisi ollutkaan. Mutta seuraavat päivät sen jälkeen on jalat painaneet niin kuin olisivat lyijystä tehdyt. Nyt kyllä huomaa että ei ne jalat olleetkaan oikein tottuneet enää pitempiin lenkkeihin. En halua edes ajatella että muutaman päivän päästä pitäisi juosta tuo sama plus 16km lisää.

Sunnuntaina oli hyvä pehmeä hiekkatie alusta mutta entä maratonilla? Kestääköhän kantapää sitä iskutusta 42 km ajan? Kestääkö pää sen että en ole siinä kunnossa kun tahtoisin olla? En kisakunnossa enkä ollenkaan valmistautunut maratonkoitokseen. Yleensä kun jännittää ennen kisaa voin rauhoittaa itseni ajattelemalla sitä treeniä ja työtä jota olen tehnyt valmistautuakseni. Nyt sitä pohjaa ei ole. Ja päässäni soi koko ajan hälytyskellot että tämä saattaa olla paha moka. Jos nyt satutan jalkani uudelleen kisan aikana en tiedä mitä tekisin. En kestä toista puolivuotista juoksutaukoa kun olen juuri vasta päässyt taas treenaamaan. Jos pilaankin seuraavan vuoden vaan yhden kisan takia?

Vai olenko sittenkin vaan nyhverö? Pitäisikö vaientaa loukkaantumisen pelko ja vaan juosta? En tiedä enää mikä on järkevää ja mikä ei; Mikä on pelkoa ja mikä ei. Olisipa mulla kristallipallo josta voisi kurkata mitä kannattaa tehdä…

Onneksi mulla on neuvojana, tukena, ja turvana jotain parempaa kuin kristallipallo: mun isä. Niin viisaita sanoja se mulle kirjoitti että halusin jakaa ne tännekin koska näistä voi moni ottaa opikseen:

”Ellu pikku hippulainen,

Ymmӓrrӓn huolesi, mutta on pari juttua mitkӓ sinun tulee ymmӓrtӓӓ….  kaikki urheilijat tappelevat vaivojensa kanssa.  Epӓilys on kaikilla mielessӓ.  Urheilun suola on se ettӓ kaiken kӓrsimyksen jӓlkeen saa mennӓ testaamaan ettӓ mitӓ tӓstӓ tulee.  Ja useammin siitӓ tulee hyvӓ mieli ja mahdollisesti hyvӓ tuloskin.  Mutta ennenkaikkea hyvӓ mieli.

Aina ei voi voittaa. Ja se on ihan ok.  Sadasta viivalle asettuneesta juoksijasta 99 kokee tappion, ainakin kun katsoo absoluuttisia tuloksia. Mutta noista 99 juoksijasta moni ei edes koe kokeneensa tappiota.  Se on suhteellista.  Ainoastaan urheilija itse tietӓӓ taustat joiden kanssa astelee mieli tӓynnӓ epӓilyksiӓ lӓhtӧviivalle.  Monelle kisa on vӓlietappi jossa mittautetaan sen hetkistӓ tilaa.  Ja vaikka kymmenen olisi edellӓ urheilija voi mielessaan tuntea riemua saavutuksestaan koska hӓn tietӓӓ voittaneensa jotain, mahdollisesti selӓttӓnyt loukkaantumisen tai sairauden, tyӧkiireiden takia rikkonaisen harjoituskauden, tai jotain muuta.  Urheilija itse pӓӓttӓӓ kuinka suhtautuu nӓihin absoluuttisiin ja todennakoisiin ”tappioihin”.  Miksi kiukutella tai voivotella kun tietaa ettӓ elӓmӓ jatkuu ja sekin pӓivӓ tulee jolloin kunto, valmistautuminen ja kisahurmos johtavat huipputulokseen?

Urheilijan elӓmӓӓn kuuluvat niin voitot kun tappiotkin. Tappion hetkellӓ tietysti harmittaa mutta silloin pitӓӓ osata suhteuttaa asiat.  Ja pystyӓ onnittelemaan voittajaa: ”onneksi olkoon, yritin parhaani mutta olit tӓnӓӓn parempi”.  Tӓnӓӓn ei tarkoita ettӓ sama tapahtuisi ensi kerralla.  Ei ole hӓpeӓ hӓvitӓ paremmalleen.  Se on hӓpeӓ jos ei uskalla yrittӓӓ.  Ei ole suurikaan kunnia voittaa huonoja vastustajia.  Kunniakasta on kӓydӓ kisa vahvoja kilpailijoita vastaan, tuloksesta riippumatta.  Ja antaa kredittiӓ niin voittajille kuin voitetuille.  Kiitos hyvӓstӓ kisasta, toivottavasti seuraavasta tulee viela parempi.

Sinun tӓmӓn hetken aerobinen kuntosi on hyvӓ, kaikesta loukkaantumisen aiheuttamasta harmista huolimatta. Olet fyysisesti vahvempi kuin ennen loukkaantumista.  Ja vammat ovat taakse jӓӓnyttӓ elӓmӓӓ.  Nyt on aika heittaa epӓilykset sivuun ja nauttia kisavalmistautumisen tuomasta jӓnnityksestӓ (kaikilla urheilijoilla jotka suhtautuvat intohimoisesti tekemisiinsa tulee hiukan jӓnnitystӓ).  Elӓ tee yhdesta maratonista isompaa peikkoa kuin se on. Se nyt on pyrӓhdys komeassa Suomen luonnossa.  Tietysti siinӓ saa laittaa jalkaa jalan eteen useamman kerran, mutta se on tuttu liikerata…  kolotukset ja vaivat hӓviӓvӓt muutamassa pӓivӓssӓ.

Mene nauttimaan, kuuntele kehoasi, pidӓ nesteytys ja hiilihydraattitasot ylhӓӓllӓ, -ja huomaat ettӓ se menee kivasti. Muista tӓmӓ lause kun oikein ketuttaa niin saat aimo annoksen adrenaliinia. :o)   Ja oikeasti, meidӓn sukupuu on tӓynnӓ mustia ritareita, mutta jos siellӓ aiemmin loukkaantuneella alueella alkaa tuntua pistӓvӓӓ kipua joka ei hӓviӓ alta minuutissa on parempi ettӓ ei rӓӓkkӓӓ paikkoja sen enempӓӓ vaan laittaa pillit pussiin.

Haleja,

-Daeaed-

Ps. harmittaa kun meidӓn yhteinen maraton perinne katkeaa, en voi olla siella kannustamassa vaikka kuinka haluaisinkin.  No minӓ hypin tasajalkaa kotona ja pidӓn peukkuja ilmassa… :o)”

Mukavaa loppuviikkoa kaikille ja iloa juoksuun!