Kaikki juoksijat varmasti tietää sen tunteen. Kun jalat tuntuu puupökkelöiltä ja matka taittuu yhtä nopeasti kuin jos olisit napaa myöten suossa. Tai ainakin tuntuu että vauhti on sitä luokkaa. Itselläni kun tämmöinen päivä sattuu kohdalle on mieli usein maassa. Miten upealta juoksu tuntuukaan niinä päivinä kun vaan kevyesti leijut lenkkipolkujen yllä ja metsä vilisee ohi yhtenä vihreänä hujauksena! Mutta sitten ne päivät kun jalka ei nouse. Tulee jotenkin petetty olo. Tämänhän piti olla ihanaa ja vapauttavaa? Mutta joku onkin köyttänyt painon nilkkaani ja jokainen askel on taistelua…

Sellaista se juoksu on. Ja sellaista myös elämä on. Ei se aina ole yhtä helppoa ja ihanaa mutta jos olisi niin kuinkahan nopeasti sitä kyllästyisi? Tai ainakin lakkaisi arvostamasta sitä juoksua? Huonommat ajat saa nauttimaan hyvistä ja vaikeuksien myötä kerätään itsestä uusia voimavaroja joilla ponnistetaan entistä korkeammalle tulevaisuudessa. Ei juoksussakaan pääse nauttimaan helposti rullaavasta alamäestä ilman ylämäkeä. Ja tässäpä ajatus: mitä jos nauttisi siitä ylämäestäkin? Se nautinto ei ehkä ole sama koska ei se helppoa ja vaivatonta ole, mutta eikö siitä melkein tule parempi fiilis jälkeenpäin kun tietää tehneensä työtä jonkin eteen?

Kerta kerralta tulen armollisemmaksi itseäni kohtaan ”huonojen” juoksupäivien suhteen. Niinä päivinä, sen sijaan että iloitsisin nopeasta ja vaivattomasta juoksusta, iloitsenkin siitä että minulla oli voimia juosta lenkkini vaikka se tuntuikin niin vaikealta. En antanut periksi vaan luotin että huomenna tai ehkä sitten ylihuomenna jo tuntuu paremmalta. Eivät huippu-urheilijatkaan aina juokse ennätysvauhtiaan ja se on hyvä pitää mielessä. Tietysti on hyvä kuunnella kehoaan ja jos on ”jumittunut suohon” pitemmäksikin aikaa kannattaa tarkastella onko levon ja palautumisen puolella jokin pielessä.

Näillä satunnaisilla vaikeilla juoksuilla taistelu on kuitenkin usein pään sisällä. Tässä pari kikkaa jotka auttavat minua jaksamaan vaikeina päivinä:

-kuvittele että olet viimeisillä kilometreillä maratonilla (tai missä tahansa kisamatkassa) ja käytä uupumusta harjoituksena kisassa syntyvää väsymystä varten. Tällä lenkillä onkin siis tärkeä tehtävä eikä se ole vain pelkkä ”huono lenkki”.

-ajattele sitä voittajafiilistä joka tulee kun saat lenkin juostua! Sinustahan löytyi paljon enemmän voimia kuin luulitkaan!

Ja jos tällaisena päivänä pelkkä lähtö tuntuu jo hankalalta niin tee itsesi kanssa diili: lähdet juoksemaan vain viideksitoista minuutiksi (tai 20min etc.) ja jos tuntuukin vähän paremmalta niin sitten jatkatkin koko lenkin. Ja voin sanoa että tällä taktiikalla 99.99% tuntuu siinä vaiheessa jo sen verran paremmalta että lenkki vedetään loppuun vaikka ne ennätykset ei siinä paukkuisikaan!

Ja tärkeintä on muistaa että sähän tykkäät juoksemisesta! Olet juoksemassa omaksi iloksesi ja hyvinvoinniksi ja joskus se tarkoittaa hiljaisempaa menoa. Nautitaan siis vaikeistakin lenkeistä ja hei, siellä suossa rämpiessähän voi vaikka vähän katsella maisemiakin:)

Tällaisia mietteitä tänään…ehkä huomenna taas liidän metsien halki!

Muuton tuoksinassa ja jetlagistä toipuessa on ravinto ollut viime päivinä entistä tärkeämmässä roolissa. Vähäinen uni aiheuttaa stressi tilaa kehossa ja urheilun kuormitus lisää sitä entisestään. Tarvitaan siis ravinteikasta ruokaa auttamaan kehoa selviämään stressistä ja korjaamaan aiheutuneet pienet vauriot. Tykkään itse syödä paljon anti-inflammatorisia ”voimaruokia” jotka edesauttavat palautumista ja tietysti (mielestäni) maistuvat hyvältä! Tässä top 5 lemppari anti-inflammatorista ruokaa joita syön lähes päivittäin.

-Parsakaali ja tummat lehtivihreät. No, oikeastaan kaikki kasvikset auttavat ja ne luovatkin mielestäni hyvän pohjan ruokavaliolle. Mitä värikkäämpää sen parempi!

-kurkuma (mauste). Jos lisäät vielä mustaa pippuria niin vaikuttavien aineiden teho voimistuu.

-marjat (siis ihan kaikki maistuu paremmin kuin hyvin…täällä ei mitään marjoja syrjitä;)

-vihreä tee

-pellavan, chian, tai hampunsiemenet. Näissä on paljon hyviä omega 3 rasvahappoja jotka vähentävät tulehdustilaa elismistössä.

Nämä kaikki ovat helposti saatavia raaka-aineita joten voimia antavaan ”juoksu-ruokaan” ei välttämättä mitään superfood kikkailuja tarvitse vaikka ne muodissa nyt ovatkin. Superfoodit eivät kuitenkaan ole mitään humpuukia vaan niillä voi vielä parantaa suorituskykyä kun perusta on kunnossa! Mitään ihme aineita ne eivät kyllä ole eikä niillä voi korvata muuten huonolaatuista ruokavaliota. Olen itse huomannut että ruokailun perustan ollessa kunnossa ja treenien ollessa kovia voi niistä saada lisäboostia sekä lenkkipoluille että muuhun elämään! Kannattaa kuitenkin tarkoin tutkia mitä superfoodeja ostaa sillä käsite itsessään on aika laaja ja jotkin tuotteet eivät ehkä ole sen super-hinnan arvoisia. Monet kun ratsastavat tällä superfood aallonharjalla ja käyttävät nimikettä vaikka näyttöä tehosta ei välttämättä ole.

Mutta semmoisella polttoaineella täällä juoksennellaan ja täytyy kyllä sanoa että onneksi koulu alkaa pian! Alkaa nimittäin olla vähän Wilson-olo…siis leffasta Castaway jossa Tom Hanks haaksirikkoutuu autiolle saarelle ja elelee siellä Wilson nimisen lentopallon kanssa. Heillä oli paljon hyviä yhteisiä keskusteluja (vaikkakin aika yksipuolisia;). Mutta onneksi on Skype niin ei tarvitse vielä mun ruveta jumppapallolle juttelemaan, haha! Tää juttu lähti nyt vähän käsistä mutta pointti oli varmaan että Eat Your Vegetables!

No niin, nyt on netti kämpässä ja kirjoittelut voi taas jatkua normaaliin tapaan! Viime päivät on kuluneet asunnon kuntoon laittamisella ja uusilla seuduilla seikkailemisella. Pari lenkkiä olen ehtinyt jo juosta. Vaikkakin niitä voisi ehkä mieluummin kutsua harhailemisiksi koska juoksin päättömänä ristiin rastiin keskuspuistoa. Välillä yritin pälyillä kännykkäni GPS navigaattoria mutta paljon siitä ei selvää saanut kun en malttanut hiljentää vauhtia saatikka sitten pysähtyä, hah! Noh, kotiin kuitenkin päästiin joten juoksu hyvin, kaikki hyvin!

Vaikka juoksulenkeillä vauhtia riitti ja tavallaan kai muuton myötäkin on ollut kaikenlaista hoidettavaa, niin tuntuu että olen elellyt tätä otsikossa mainittua hidasta elämää. Siis elänyt siinä hetkessä ja nauttinut tästä kaikesta uudesta ympärilläni. Jopa sateesta ja ukkosesta. Kauniin vihreistä nokkosista ja iki-ihanista pakaste puolukoista. Tällä hetkellä kaikki on vaan niin hyvin. Ja olen onnellinen. Voin taas juosta ja kiitos skypen pystyn myös juttelemaan rakkailleni USAssa.

Tämä hidas elämä sai mut muistamaan tarinan jonka mun lempi luennoitsija UC Berkeleyssä kertoi. Tarinan kalastajasta ja liikemiehestä. Se meni suurinpiirtein näin:

Amerikkalainen liikemies lähti lomalle pieneen afrikkalaiseen rannikkokylään. Työkiireiden ajattelu vei unet joten hän lähti laiturille selvittelemään ajatuksiaan. Eräs kalastaja oli juuri kiinnittänyt pienen veneensä laituriin, ja nosteli sieltä muutamia suuria kaloja. Liikemies kehui afrikkalaisen kalojen hienoa laatua ja kysyi kuinka kauan niiden pyytämiseen meni.

“Parisen tuntia”, vastasi kalastaja lastatessaan kaloja koriin.

“No miksi et sitten jää pyytämään lisää kalaa?” kysyi amerikkalainen.

“Minulla on jo tarpeeksi perheelleni ja ystävilleni” sanoi kalastaja.

Liikemies vastauksesta äimistyneenä kysyi miten kalastaja sitten käytti lopun ajastaan.

“Nukun pitkään, leikin lasteni kanssa, vietän aikaa vaimoni kanssa ja kävelen joka ilta kylälle, jossa tapaan ystäviäni. Minullahan on paljonkin tekemistä” kalastaja vastasi hymyillen.

Liikemies tämän kuultua ryhtyi selittämään kuinka kalastajan kannattaisi ostaa suurempi vene ja sitten myöhemmin kokonainen laivue. Sen jälkeen pitäisi palkata työläisiä ja rakentaa tehdas. Ehkäpä muuttaa suurempaan kaupunkiin josta voi johtaa yritystä tehokkaammin. Ja työskenneltyään kovasti voisi hän parinkymmenen vuoden päästä olla jo niin rikas että pystyy jäämään eläkkeelle. Eläkkeellä hän voisi sitten nauttia kiireettömästä elämästä. Hän voisi viettää aikaansa kalastellen ja vaimon ja ystävien kanssa oleskellen. Nähdä myös välillä lapsia kun he kiireiltään ehtivät…

Kalastaja purskahti makeaan nauruun. Hän kieltäytyi kohteliaasti tarjouksesta ja vieläkin hymyillen ja päätään puistellen lähti aloittamaan kotimatkaansa. Hän jatkoi matkaa kotiinsa jossa perhe ja ystävät odottivat kattilat liedellä yhteisen illallisen valmistamista.

Huh! Tulipahan taas istuttua niin että takalistossa tuntuu varmaan vielä ensi viikollakin. Matka San Diegosta Helsinkiin oli juuri niin pitkä kuin muistelinkin. Eikä matkantekoa auttanut Tukholman lennonvalvonta laitteiden hajoaminen. Parin tunnin välilasku venyikin siis melkein viiteen mutta kyllä sitä sitten lopulta perille päästiin ja kaksi viimeistä päivää onkin mennyt mukavasti jetlag sumussa…
Taisinpa myös tapani mukaan tuoda sateet tullessani. Anteeksi suomen kansa, hehe. Nyt sitten onkin ihania muuttohommia edessä ja se on mars Ikealle tänään. Mukavan lenkinkin ehdin juosta täällä uusia maisemia tutkaillen. Ja kylläpä täällä suomessa onkin niin kauniita lenkkipolkuja! Jalatkaan eivät hirveästi painaneet vaikka pitkä lentomatka oli takana. Ennen mun jalat tuntui ihan puupökkelöiltä pitkän matkan jälkeen, mutta kehittämäni matkustus metodit vaikuttivat toimivan paremmin kuin hyvin! Tässä pari toimivaa kikkaa lievittämään matkustamisen rasitusta:
-Kompressiosukat! Käytän itse aina nykyään matkustaessa ProCompression kompressiosukkia jotka edistävät verenkiertoa ja estävät nesteen kerääntymisen jalkoihin.
-Varaa käytäväpaikka. Käytäväpaikalta on helppo nousta vessareissulle ja jaloittelemaan ärsyttämättä kanssa matkustajia.
-Liikuttele jalkoja. Tämä menee ehkä yhteen edellisen kohdan kanssa mutta nilkkojen pyörittely, pohkeiden nosto ja muut venyttelyt auttavat verenkierron ylläpitämiseen.
-Juo paljon. Nesteytys on tosi tärkeä sillä muuten tulee nuutunut olo ja turvotus pahenee. Ja koska käytäväpaikka on varattu voi huoletta juoda ja rampata vessan ja penkin väliä:)
-Tuo omat eväät. Tämä on ehkä makukysymys mutta lentokoneruoka ei useinkaan ole kovin herkullista tai ravitsevaa. Pakkaankin aina kassiin omat eväät joilla energiatasot pysyy hyvänä.
-Koita nukkua. Hahaa tää oli vitsi! Eihän kukaan oikeesti pysty nukkumaan lentokoneessa? No ihan vakavissaan olisi hyvä jos voisi nukkua lennolla mutta harmillisesti omalla kohdallani tämä ei toimi. Kaikkien yritysten jälkeenkin tuloksena on vain katkennut niska.
Mutta siinä näitä tärkeimpiä käytäntöjä vähiten tuskaisaan matkaan. Nyt kun perille on päästy onkin seuraava taisteluni unirytmin suomen aikaan mukauttamisen kanssa! Tähän asti taistelussa elisa vs jetlag taitaa olla jetlag voitolla 2-0. Noh, lähdenkin tästä koittamaan jos pieni happihyppy toisi lisää virtaa koneeseen!
Hyvää Perjantaita kaikille!

P.S. Sorry ei kuvia sillä mulla ei ole tietokonetta vielä käytössä vaan näpyttelen kännykällä postausta!