Kääk kun aika menee nopeasti! Joululoma lähestyy jo uhkaavaa (siis armahtavaa) vauhtia. Tämä on aikaa kun ihmisillä sekä kouluissa että töissä on varmasti tavallistakin kiireisempää kun kaikki hommat pitää hoitaa ennen lomia. Siitä siis tämän päivän aiheeseen sillä minulta kyseltiin vinkkejä opiskelu-motivaatioon ja erityisesti lukio opintoihin. Itse aloitin juoksun vasta lukion viimeisellä mutta sitä ennen harrastin jalkapalloa joten kokemusta urheilun ja opiskelun yhdistämisestä on. Minulle itselleni on opinnot aina olleet prioriteettina ja urheilu on tullut sitten perässä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita että laiminlöisin urheilua kokonaan sillä esimerkiksi nytkin tiiviiden opintojen lomassa juoksen päivittäin (tarpeellisia lepopäiviä lukuunottamatta). Urheilu ja opiskelu kuitenkin tukevat toisiaan hyvin siten että lenkillä saa nollattua pään opinnoista ja saa lisää energiaa päivään kunhan treeni ei ole liian rankka. On tärkeä muistaa että sekä urheilu että opiskelu ja työt ovat stressejä kropalle. Silloin kun on kiireisiä aikoja koulussa täytyy höllätä harjoittelua vähän tai muuten ruvetaan kaivamaan tietä ylikuormitukseen. Oma tuntuma ja vireystaso onkin jo aika hyvä mittari kertomaan että kannattaako vetää sitä kovaa treeniä vai juosta palauttavampi lenkki. Lenkkien keventämisestä ei myöskään kannata ottaa stressiä sillä se vaan pahentaa tilannetta. Yritä mielummin nähdä tämä keventävänä jaksona joka antaa kropalle aikaa palautua ja jatkaa treenejä entistä vahvempana. Ole siis armollinen itseäsi kohtaan ja huomio kehosi kokonaiskuormitus kun suunnittelet treenejä kiireisinä aikoina.

Toinen tärkeä asia on ehdottomasti uni. Älä missään nimessä koita tehdä ekstra harjoituksia unen kustannuksella ja yritä välttää myöhään valvomista kokeihin lukua yms. varten. Riittävä ja hyvälaatuinen ravinto auttaa myös jaksamaan stressaavimpina kausina.

Kolmas vinkki on tehokas ajanhallinta. Yritä tehdä itsellesi suunnitelma tulevalle päivälle niin että näet milloin mitäkin saisi tehtyä. Itse olen usein oikein kiireisinä aikoina tehnyt läksyjä välitunneilla jolloin on ollut enemmän aikaa koulun jälkeen. Treenejäkin kannattaa miettiä. Onko järkevää ajaa johonkin kauemmas juoksemaan lenkkiä jos on kiire vai voiko lähteä suoraan kotiovelta? Entä kannattaako tehdä harjoitus joka vedetään pidemmän kaavan mukaan verryttelyineen ja mahdollisine venyttelyineen tai koordinaatioharjoituksineen?

Motivaation kasvattamiseksi taas kannattaa miettiä miksi on tekemässä kyseistä asiaa. Mieti tulevaisuuden ammattia johon pyrit. Yritä löytää mielenkiintoisia asioita opinnoista. Sellaisia jotka liittyvät omaan elämääsi niin innostut niistä enemmän. Itselleni opiskelu on aina ollut tärkeää. Tahdon oppia paljon eri asioista (eniten tietysti niistä jotka itseäni eniten kiinnostavat, eli biologia/lääketiede). Tahdon olla ”fiksu” ja avaramielinen ihminen joka pystyy vastaanottamaan uusia ideoita mutta myös tarkastelemaan niitä kriittisesti ja loogisesti. Jos on jokin kurssi/aine jota inhoat niin yritä katsoa sitä haasteena. Samalla tavalla kun treenaat kehoasi haastamalla sitä niin voit treenata päättäväisyyttä ja sisua tekemällä hyvin asioita joista et välttämättä ole niin kiinnostunut.

Tämä opiskelun ja urheilun balanssi on kaiken kaikkiaan vaikea pulma ratkaista sillä ainut sataprosenttinen ratkaisu olisi taikoa lisää tunteja päivään. Siksi pitääkin rehellisesti miettiä omat prioriteetit ja sen mukaan panostaa eri alueisiin. Hyvä voi olla molemmissa niin että joutuu halkomaan aikansa ja tekemään kompromisseja mutta jos haluat olla erinomainen täytyy panostaakin sataprosenttisesti. Olen tehnyt omat valintani ja olen niihin tyytyväinen. Juoksu on minulle todella rakas harrastus ja iso osa elämääni mutta valehtelisin jos väittäisin treenaavani kuin ammattilainen tällä hetkellä. Ja se on ok.

En tiedä oliko tästä apua kenellekään tämän asian kanssa kamppailevalle mutta haluan vain sanoa että älä stressaa. Tee valintasi ja panosta sen mukaan. Ja tärkeimpänä, muista nauttia siitä mitä teet!

Jaksamista kaikille! Maaliviiva (joululoma) näkyy jo!

Vaikea löytää sanoja kuvamaan tunteita kun heräsin lauantai aamuna. Pukiessa lenkkikamoja päälle pimeässä avasin kännykästä Facebookin ja löysin feedin täynnä uutisia ja statuksia Pariisin terrori-iskuista.  Lukiessani näitä uutisia vaihteli tunteet shokista suuttumuksen kautta pieneen epätoivoon.  Näinkö kamalassa maailmassa me eletään?  Miksi, oi miksi, ei vaan voitaisi antaa toistemme elää rauhassa sovussa keskenään?  Ei minun uskomukseni pitäisi olla kenellekään ongelma kunhan en vahingoita sillä muita.  Miksi ei voitaisi vaan mennä tällä periaatteella: live and let live.  Kaikenlaisten ”ismi”-en ja uskontojen perusteella oikeutetaan kamalia  hirmutekoja.  Se jumala mihin itse uskon ei ainakaan ikinä moista haluaisi tai hyväksyisi nimessään.  Meistä ihmisistä nykyään puuttuu ihmisyys.  Missä on rakkaus ja myötätunto toisia kohtaan?  Tässä maailmassa on aivan liikaa tappamista.  Tapetaan toisiamme sodissa ja terrori-iskuissa.  Tapetaan ajamalla autoa humalassa.  Tapetaan miljoonia viattomia eläimiä päivittäin teurastamoissa.  Kuulemani mukaan jumala sanoi että ”älä tapa”.  Mihin tämä on unohtunut? Epätoivo meinaa välillä vallata kun tuntuu että ihmiset on niin kylmiä ja julmia toisilleen.  Tai sitten vain välinpitämättömiä.

Onneksi suunnitelmissa oli pitkä lenkki tuolle aamulle sillä se ei olisi voinut tulla parempaan aikaan. Se oli vasta toinen puolen vuoden sisään tehty pitempi lenkki mutta meni vauhdilla siltikin.  Sidoin lenkkarin nauhat ja lähdin ulkona odottavaan kaatosateeseen ja marraskuiseen synkkyyteen.  Ensimmäinen puolikas lenkistä meni sateen iskiessä kasvoihin ja jalkojen luisuessa pehmenneellä hiekkatiellä.  Sitten yhtäkkiä sade lakkasi ja pilvipeite repesi ja auringon säteet valaisivat sumuisia peltoja ja syvänvihreitä metsiä.  Kaikki oli niin kaunista ja painavista jaloista huolimatta tuntui niin hyvältä.  Niin elävältä.  Olin osana tätä maailmaa jossa kaikista kauheuksista huolimatta on niin paljon kauneutta.  Niin paljon hyvää.

Myöhemmin sain selville että Beirutissa oli tapahtunut samankaltainen terrori-isku vain muutamia tunteja aikaisemmin. Keniassa reilusti yli sata oppilasta tapettiin hyökkäyksessä kouluun. Mutta missä ovat kaikki hashtagit ja osaanotot Beirutin ja Kenian uhreja kohtaan? Eiko heistä välitetä? Voiko olla niin etta myötätuntomme riittää vain niille joilla on sama uskonto ja ihonväri kuin meillä? Tästä on ihmisyys kaukana. Tämä sama shokki ja tuki joka on herännyt maailmalla Pariisin iskujen jälkeen tulisi olla reaktiomme väkivaltaan riippumatta siitä missä tai kenelle se tapahtuu.

Ainut tapa taistella näitä hirmutekoja ja väkivaltaa vastaan on rakkaus. Välitetään toisistamme ja ollaan ystävällisiä ja huomaavaisia.  Autetaan hädässä ja yritetään tehdä tästä maailmasta parempi paikka asua.  Tukahdutetaan se pahuus rakkaudella ja näytetään että ei alistuta siihen pelkoon, epäluuloon ja eristäytymiseen mitä näillä väkivaltaisilla  teoilla yritetään kylvää.

Olen onnellinen että rakkaani ovat turvassa ja toivon että tekin halaatte tiukasti lähimmäisiänne. Tai vaikkapa naapureita tai kaupan kassaneitiä.  Nyt tarvitaan lisää välittämistä ja vähemmän vihaa.

Hei! Minulla on nyt pari isoa tenttiä tulossa ja toinen niistä on kirjatentti.  Tämä kyseinen kirja ”biology of cancer” onkin vaan sellainen 800-sivuinen tiiliskivi pienellä präntillä…että joo, vähän rupeaa jännittämään että kuinka tässä käy :D.  Koska edellämainitusta syystä aika on vähän kortilla niin päätin tulla vaan nopeasti jakamaan muutamia nopeita on-the-go välipalavinkkejä ilman eläintuotteita.  Nämä ovat siis niin helppoja että eivät ole edes reseptejä,  koska kenellä nyt on aikaa ruveta jotain monimutkaisia safkoja kokkaamaan aamun kiireessä?

Aloitetaan siitä perinteisimmästä ja epä-originellimmästä vaihtoehdosta eli… hedelmistä! Tosi kätevä ottaa mukaan ja tulevat luonnon suunnittelemassa paketissa.  Ei voisi olla helpompaa. Jos kaipaat lisää protskua kylkeen niin lisää vaikkapa pähkinöitä tai siemeniä mukaan.

Toinen oma suosimani välipala on pavut/linssit. Tiedän, kuulostaa ehkä oudolta välipalaruokana mutta ne on ihan älyttömän helppo ottaa mukaan!  Avaat purkin, valutat,  huuhtelet, pakkaat rasiaan ja se on sillä selvä  Paljon proteiinia, kuituja, ja ravinteita maistuvassa paketissa.  Jos haluat ruveta astetta profimmaksi niin surauta kikherneistä tai pavuista omatekoista hummusta!  Reseptejä löytyy kasoittain kiitos ystävämme Googlen mutta ihan helpoimpaan versioon menee vaikkapa kikherneet, sitruunamehu, mausteet (valkosipuli, juustokumina? Curry? Chili? Etc.) ja autenttisuutta tavoitellessa tahini.  Tähän voi sitten vaikkapa dippailla vihanneksia tai muuta vapaavalintaista rouskuvaa.

Kolmas helppo mukaan otettava välipala on chia-vanukas. Tästäkin löytyy ihan älyttömästi reseptejä netistä ja tietenkin oma säätö on luvallista! Itse teen joskus sellaista versiota jossa soseutan jotain hedelmää (esim. omenaa, päärynää, banaania, persimonia, mitälie tahdot) ja sitten chian siemenet sekaan.  Riippuen kuinka ”vetinen” hedelmä on kyseessä niin lisää nestettä (vettä, mehua, kasvimaitoa).  Kaikki sekoitetaan niin että siemenet geeliytyvät ja lopputulos on vanukasmainen sörsseli.

Seuraava helppo välipala, joka kylläkin oli itselläni paljon suositumpi kesällä, on (viher)smoothiet. Näihinhän voi pakata ihan mitä huvittaa hedelmistä vihanneksiin ja muihin lisukkeisiin kuten siemeniin ja vaikkapa kasvipohjaiseen proteiinijauheeseen jos sellaista käyttää.  Ykkösvinkkini on käyttää mahdollisimman paljon pakastettuja hedelmiä jotta smoothie säilyy ihanan viileänä pitkään.  En tiedä mitään ällöttävämpää kuin lämmin smoothie.  Ok, no ehkä keksisin paljonkin ällöttävämpiä asioita mutta dramatiikan vuoksi pidettäköön tuo edellämainittu julistus.

Tämä seuraava välipala saattaa myös nostattaa kulmakarvoja mutta on itse asiassa yksi lempi välipaloistani. Nimittäin bataatit (tai peruna)!  Aamulla vaan bataatit tai perunat muutamaksi minuutiksi mikroon ja avot!  Kylmät bataatit tai perunat on oikeasti tosi hyviä ja aikaa ei mene käytännössä yhtään.  Tästäkin on tietysti olemassa profiversio keittiötaitureille.  Elikkä bataatti tai peruna uuniranskalaiset.  Tässä siis leikataan bataatit tai perunat ranskiksen muotoisiksi lohkoiksi/paloiksi ja laitetaan uuniin leivinpaperin päälle joko sellaisenaan tai mausteiden kera (vaikkapa chili/paprika, valkosipuli, rosmariini, curry, etc.).  Tämä tietysti vie vähän enemmän aikaa kuin mikroperuna.

Mutta siinä oli nopeasti muutamia omia lempi eväitä/välipaloja mukaan otettavaksi jos edessä on kiireinen koulu tai työpäivä ilman aikaa kokkailla monimutkaisempia keitoksia. Näillä selviää päivästä ilman ainuttakaan maitorahkaa

Kuulumisiin!

Tervehdys! Eikö olekin mukava ele?  Tervehtimällä voidaan huomioida vastaantulevaa ihmistä ja osoittaa että tunnistimme hänet yhdeksi ”meistä”.  Mikäs sitten on ”me”?  Se voi olla juoksija, ulkoilija, kassavirkailija, työkaveri, koulukaveri, bussikuski tai naapurin mummo.

Yksinkertaisimmillaan ”me” siis on ihminen. Välillä harmittaa että täällä Suomessa tervehtiminen vaikuttaa niin harvinaiselta.  Jotenkin ylivoimaisen suurelta ponnistukselta jolle ei ilmeisesti arjen kiireessä vaan löydy aikaa.  Asia joka on niin helppo toteuttaa ja piristäisi toisten ihmisten päivää ilman sen suurempia ponnisteluja.  Useimmiten saamani  vastaus tervehdykseen on kuitenkin vain hiljaisuus tai parhaassa tapauksessa kunnon mulkaisu.  Tämä mulkaisu on aina joko a) hämmentynyt ilme että ”mulleko toi tuntematon hörhelö moikkas?”, tai b) vihainen mulkaisu jolle en keksi mitään järkevää selitystä.  Eikö olisi paljon hauskempaa jos ulkona lenkkeillessäkin toiseen juoksijaan törmätessä sanottaisiin hei tai edes vähintään hymyiltäisiin kauniisti?

Tässä juuri yhtenä viikonloppu-aamuna kun lenkkipolut vilisivät juoksijoita ja kävelijöitä moikkailin vastaantulijoita ja toivotin hyvät huomenet. Vastaan tuli lenkin aikana vähintään 20 ihmistä ja yksikään ei moikannut takaisin.  Joitain juoksijoita tervehdin jopa kahdesti kun tulivat vastaan uudestaan eikä siltikään mitään vastausta.  Vähän ihmetyttää tällainen touhu, ei kai me nyt niin mettäpöllöjä olla että käytöstavat ovat täysin unohtuneet?

Pikkuhiljaa meinaa mennä usko siihen että saisin toiselta lenkkeilijältä tervehdyksen mutta aion vaan jatkaa sinnikkäästi tervehtimistä vaikka saisinkin kylähullun leiman. Ja kyllähän onneksi joku aina välillä yllättää moikkaamalla takaisin ja se piristää päivää kummasti.  Saa aina huulet kääntymään hymyyn kun joku huomaa että siellähän menee toinen ihminen jonka elämä sattumalta toi tähän samalle polulle samaan aikaan.  Ollaan ihan kuin oltaisiin tuttavia tämän pienen hetken ajan joka yhdessä jaetaan.  Kaikkihan kuitenkin taivalletaan tällä samalla pallolla.

Meidän iloissa ja suruissa on niin paljon yhteistä eriäväisyyksistä riippumatta ja se jo on syy sanoa hei toiselle matkalaiselle. Hauskinta on kun joskus odottamatta, jalkojen painaessa lenkillä ja jalan nousun tuntuessa niiiin raskaalta, joku huikkaakin että ”hyvännäköistä tuo juoksu” tai ”huikea vauhti”!  Heti nämä vieraalta ihmiseltä odottamatta saadut tsempit toimivat kuukauden mittaisen EPO-kuurin tavoin ja jalka rupeaakin nousemaan kevyemmin ja askel kiihtymään.  On niillä muutamilla sanoilla ihmeellinen voima!  Ja mikä parasta, aivan ilmaisia kummallekin osapuolelle!

Muistetaan siis lenkkeillessä ja ihan vaan myöskin eläessä tervehtiä toisiamme ja koittaa huomioida ne jotka tällä maapallolla kanssamme taivaltavat. Koskaan et voi tietää miten pienikin ele saattaa vaikuttaa toisen päivään.  Pistetään hyvä kiertämään!

Hauskoja lenkkejä viileneville päiville!