Hei! Tänään on aivan paras päivä! Arvatkaapa miksi? Koska pääsin vihdoin kuukauden odotuksen jälkeen kunnon lenkille! 14.5 kilometriä 3:55 vauhtiin kauniilla trailillä auringon paisteessa. Voiko olla parempaa? Vauhtikin oli ihan hyvä ottaen huomioon kuukauden tauon. Nilkassa on vielä vähän arkuutta jäljellä mutta ainakaan vielä ei ole mitään pahempia kivun tuntemuksia. Täytyy kuitenkin ottaa varovaisesti nyt tämä alku ettei nilkka ota takapakkia.

Pahoittelen että blogissa on ollut vähän hiljaisempaa nyt kesällä. Töiden ja opiskelujen kanssa on ollut aika kiire ja nyrjäytettyäni nilkkani ei oikein tehnyt mieli hirveästi juoksusta kirjoitella. Aina kun en itse pääse juoksemaan niin minulla meinaa mennä maku koko touhuun. En vaan ole kestänyt katsoa tai kuunnella muiden hehkutusta juoksusta kun itse olen telakalla. Olen kuitenkin yrittänyt parantaa tässä ja en enää pahoita mieltäni yhtä pahasti vaikka joku juoksua hehkuttaakin. Eihän se mökötys mitään auta eikä ainakaan päivää paranna. Ehkä tässä pitää käydä läpi ne suremisen eri vaiheet, kieltäminen, viha, neuvottelu, depressio, ja hyväksyminen.

Olen käynyt niin monta kertaa nämä nyt vuosien varrella läpi. Ensin yritetään olla kuin vammaa ei olisikaan. Jatketaan juoksua ja tietysti pahennetaan asiaa ennenkuin se vihdoin on niin huonossa kunnossa että vaiva on pakko noteerata. Sitten kirotaan maailman epäreiluutta. Kuinka KAIKKI saavat juosta mutta minä en. (Ei siis yhtään dramaattista

Kun vammat estävät itseäni juoksemasta minua ärsyttää kun näen muiden juoksevan pihalla. Ja älä vaan yritä puhua mistään juoksuun liittyvästä jos arvostat omaa turvallisuuttasi. Crosstraineri saa myös osansa vihasta ja se ristitään kidutuslaitteeksi. Ei siksi että se oikeasti olisi kauheaa vaan siksi että se ei ole juoksua. Sitten ehkäpä ärsytyksen innoittamana ruvetaan suunnittelemaan seuraavaa juoksua vaikka paikat on vielä hajalla. Käydään vaan ”testaamassa” jos jalka on jo parantunut. Neuvottelen itseni kanssa että jos tänään jaksan olla juoksematta niin huomenna saan juosta kymmenen minuuttia. Ihan testinä vain. No, sehän ei koskaan mene toivotusti ja juoksukielto jatkuu. Sitten lopulta viha laantuu ja jäljelle jää vain tyhjyys. Elämästä katosi väri. Tai ainakin yksi väreistä, se lempiväri. Ei asiat niin pahasti oikeasti ole mutta tuntuu ettei mikään pysty korvaamaan sitä juoksun tuottamaa fiilistä. Juostessa tunnen kuin olisin niin vahvasti elossa.  Ja elämän merkitys tarkentuu.. tai ehkäpä merkityksen löytämisen paine hälventyy. Oli miten oli, silloin kaikki on juuri niinkuin pitääkin olla. Depressio hiljalleen vaihtuu hyväksynnäksi. Et tiedä milloin pääset taas juoksemaan vai pääsetkö koskaan. Täytyy vain opetella elämään ilman juoksua ja löytää väriä ja elämää muista asioista. Onneksi niitä aina löytyy mutta silti juoksemattomuus jättää aukon jälkeensä.

Nämä tunteet ja ajatukset taitaa olla käytynä läpi jokaisen vamman aikana mutta olen huomannut että nykyään vaiheet vilahtavat ohi nopeammin. Hyvä niin, sillä mökötys ja masentuneisuus ei ole hyväksi itselle saatika muille. Huomasin tämän viime kuukauden aikana että vaikka selvästikään ei hirveästi tehnyt mieli tulla tänne juoksusta jutustelemaan niin muiden juoksut eivät ole häirinneet. Olen pystynyt aidosti iloitsemaan toisten suorituksista vaikka oma kaipuu lenkkipoluille on ollut vahvana. Hyvä niin sillä en tahdo kadehtia muita. Kateus ei ikinä johda mihinkään hyvään kun taas itsellekin tulee parempi mieli kun voi kannustaa muita.

Anyway, olipas sekalaista pohdintaa tänään  Hyviä lenkkejä kaikille! Enää kuukausi jäljellä ja pääsenkin taas kuluttamaan keskuspuiston polkuja!

Heippa taas!

Kylläpä aika menee nopeasti! Kiirettä on pitänyt töissä ja harmillisesti yli pariin viikkoon en ole päässyt juoksemaan. Nyrjäytin nilkkani kivisellä trailillä joten saa nähdä koska pääsen taas kunnolla treenien pariin. Ärsyttää kyllä melkoisesti kun muuten juoksukunto rupesi olemaan jo ihan hyvä mutta eipä tässä ole muuta tehtävissä kuin odottaa. Senhän vasta pitäisi olla henkisesti kasvattavaa. Mutta tänään ajattelin postata lisää vastauksia kysymyskommentteihin joten sekalaista trivial pursuittia luvassa!

Mitä opiskelet?

Opiskelen Translational Medicine maisterin ohjelmassa Helsingin yliopistolla. Ja koska seuraava kysymys on arvatenkin että mitä ihmettä on Translational Medicine niin voin yrittää selventää. Periaatteessa se on biologista/lääketieteellistä tutkimustyötä jossa tarkoituksena on hyödyntää tutkimuslöydöksiä kliinisellä puolella potilaiden hoidossa.

Missä asut?

Tällä hetkellä olen kesätöissä kotona San Diegossa mutta muun vuoden asun Helsingissä. Minut voi bongata vaikka keskuspuistosta lenkillä.

Mikä on suurin unelmasi?

Vau nyt pistit kovan kysymyksen! Näin ollenkaan miettimättä sanoisin että unelmani olisi välittää ympärilleni positiivista energiaa ja myös vaikuttaa positiivisesti maapallon tulevaisuuteen. Tahdon työni ja elämäni heijastavan näitä aatteita ja uskon että tekemällä hyvää löydän myös oman onneni.

Oletko uskovainen?

Hmm en ole ihan varma miten tulkita kysymyksen. Uskon että maailmassa on jokin suurempi voima joka johtaa meitä mutta en tunne että kirkkoa vaaditaan välttämättä välikädeksi. Lainatakseni John Lennonia: ”I believe in God, but not as one thing, not as an old man in the sky. I believe that what people call God is something in all of us. I believe that what Jesus and Mohammed and Buddha and all the rest said was right. It’s just that the translations have gone wrong.”

Vaikka olet vegaani, niin ostatko koirille kaupasta niille tarkoitettua ruokaa?

No tällä hetkellä koirat ovat kotona vanhempieni luona (jotka eivät ole vegaaneja) ja syövät normaalia (luomu) koiranruokaa. Jos itse vielä joskus adoptoin koiran niin ostaisin vegaania koiranruokaa. En siksi että uskon sen olevan parempaa/huonompaa koiralle sillä niiden suolisto ja kroppa on eri kuin ihmisen jolle eläinproteiini on haitallista, vaan siksi että en tahdo tukea lihateollisuutta.

Kuinka hyvä olit/olet koulussa?

Lukiosta valmistuin noin 4.6 GPAlla (4 on periaatteessa paras mutta suorittamalla yliopistotason kursseja voi saada vielä paremman). UC Berkeleystä valmistuin myös todistuksessa suurimmaksi osaksi A:ta (sikäläinen 5 jos suomen asteikkoon verrataan). Olen aina ollut perfektionisti ja stressannut arvosanoista mutta viime vuoden ajan olen muuttanut ajatusmaailmaani paljon enkä enää stressaa. Arvosanani ovat vieläkin hyviä mutta en kurita itseäni jos en saa täydellistä arvosanaa. Neuvoni olisi tehdä työt huolella ja parhaan kyvyn mukaan mutta ottamatta liikaa stressiä. Loppujen lopuksi elämässä on niiiiin paljon tärkeämpiä asioita kuin arvosanat… terveys, mielenterveys, läheiset ynnä muut asiat yltävät ehdottomasti tärkeysjärjestyksessä edelle.

Tavoite juoksussa?

Ykköstavoitteeni juoksussa on pitää yllä intohimoani juoksuun ja toivottavasti pitämään itsestäni huolta niin että voin juosta vielä satavuotiaana… Tahdon myös koetella rajojani ja koska maratonin olympiaraja häilyy niin lähellä niin tähtään siihen.

Onko sinulle koskaan tapahtunut onnettomuuksia?

Haha, vai onko? Olen kävelevä (juokseva) onnettomuusmagneetti! Muun muassa olen jäänyt auton alle kaksi kertaa juosten ja kaksi kertaa pyörällä. Hukannut pyörän ketjut Berkeleyn kukkuloiden alamäessä ja hypännyt kantapään rikki juuri ennen ensimmäistä Kalevan kisaani Turussa (Turussa syntyneelle kotikisa). Jäänyt loukkuun hissiin yli tunniksi. Saanut kaksi aivotärähdystä juostessa. Kaatunut juostessa niin monta kertaa etten pysy laskuissa mukana. Potkaissut itseltäni nilkan hajalle. Saanut mustan silmän. Nyrjäyttänyt nilkkani monta kertaa (kuten nyt). Listaa voisi jatkaa loputtomiin… Yliopiston juoksutiimissä minua kutsuttiin hyväntahtoisesti ”freak-accident” Elisaksi.

Lempi väri?

Jos pakko valita niin vihreä! Mutta ne on niin kauniita kaikki!

Millaista musiikkia kuuntelet?

Tosi sekalaista ja oikeastaan vain salilla juostessa tai ruuhkassa istuessa. Mun spotify listalta löytyy tällä hetkellä kaikkea Pitbullista, Calvin Harrisista, Shakirasta ja David Guettasta Bruce Springsteeniin, Thin Lizzyyn ja Swedish house mafiaan. Eli aivan uskomaton sekametelisoppa.

Minkä merkkistä deodoranttia käytät? (mietin mikä olisi hyvä luonnollinen vaihtoehto, joka ei sisältäisi mm. alumiinia)

Käytän Toms of Maine nimistä mutta se on USAsta ostettu joten en tiedä löytyykö Suomesta. Jotain vastaavaa suomalaista kuitenkin varmaan löytyy ekokaupoista.

Kuvaile itseäsi kolmella adjektiivilla

Hah vaikeeta koska olen sen verran monimutkainen otus ettei kolmella adjektiivilla millään voi kuvailla mutta olisinkohan ainakin tunnollinen, itsepäinen introvertti?

Huh, siinäpä tuli tekstiä kerrakseen! Eiköhän tämä riitä tältä kertaa tai muuten voi ruveta pää nuokkumaan ennenkuin saa luettua kaiken loppuun saakka:)

Täällä jatkan nilkan parantelua. Eiköhän se tästä vielä. Kaikki ajallaan ja sitä rataa… toivottelen hyviä kesäkelejä sinne Suomeenkin!

Oma juoksu-urani sai alkunsa maratonilla ja siitä asti into ensi-rakkauteeni on säilynyt.  Lapsena en koskaan ollut kovin liikunnallinen vaan ennemminkin taiteilijaluonne ja lukutoukka.  Voisin sanoa että kunto oli aikalailla nollassa kun Amerikkaan 12 vuotiaana muutettuamme aloitin jalkapallon.  Pari vuotta pelasin jalkapalloa harrastelijatiimissä jossa harjoituksia oli yleensä kahdet viikossa ja sitten peli viikonloppuna.  Nautin pelaamisesta ja tiimimeininki vei mukanaan.  Lukiossa aloin pelaamaan kilpajoukkueessa ja siinä samalla kuntokin rupesi pikkuhiljaa parantumaan vaikka puolustajana ei hirveästi juosta tarvinnutkaan.

Eräs ystäväni koulun juoksutiiimissä yritti houkutella minua mukaan mutta luulin olevani huono juoksussa joten se jäi.  Sitten 2009 kesällä ennen lukion viimeistä vuotta isäni ja äiti oli tarkoitus juosta maraton. Harmillisesti äitini loukkasi lonkkansa eikä pystynyt juoksemaan ja koska olin kuullut isäni tarinoita siitä kuinka hän oli joskus juossut ekan maratoninsa 16 vuotiaana päätin että minäkin juoksisin.  Lähdimme sitten isäni kanssa kahden harjoituslenkin voimin juoksemaan (näistä pisin oli ~12km).  Kisoissa oli niin huikea tunnelma ja tuskakaan ei iskenyt ennenkuin viimeisen kympin aikana.  Vaikka kilometrejä aikaisemmin oli käynyt mielessä että onko tässä touhussa mitään järkeä niin maalissa olikin jo polttava halu ilmoittautua seuraavaan kisaan.

Juoksukärpänen puraisi kunnolla ja seuraavana syksynä liityin vihdoin koulun juoksujoukkueeseen.  Joukkueessa harjoittelimme arki-iltapäivisin ja juoksumääräni nousivat nollasta säännölliseen treeniin.  Alussa kuitenkin viikonloppuna oli aina lepopäivä ja muutenkaan kilometrimäärät eivät olleet liian korkealla edes näin vasta-alkajalle.  Juoksu sujui yllättävän hyvin ja pääsin jatkamaan juoksua yliopiston tiimissä.  Muutos lukion ja yliopiston harjoittelun välillä oli suuri.  Kilometrimäärät kasvoivat kertarykäyksellä ja harjoitukset olivat paljon kuormittavampia kuin ennen.  Kehitystä tuli pari vuotta mutta sen jälkeen kilometrejä hinattiin yhä ylemmäs.  Opiskelu samaan aikaan oli hyvin vaativaa ja kaiken maailman tiimipalaverit ynnä muut erittäin aikaavieviä.  Koetin puhua valmentajille tiettyjen treenien sovittamisesta paremmin aikatauluuni jottei unesta olisi tarvinnut tinkiä niin paljon.  En kuitenkaan saanut paljon ymmärrystä vaan pelkästään kehotuksen olla välittämättä arvosanoista niin paljoa.  Olin aika äimänä tämän kuultuani ja valmentajan vaihdoksen ja lukuisten muiden sattumusten myötä juoksun ilo rupesi katoamaan.  Juoksusta tuli pakkopullaa jota väännettiin väsyneillä jaloilla kyyneleet silmissä.

En halunnut luovuttaa joten paahdoin menemään vuoden ennenkuin lopulta havahduin homman järjettömyyteen.  Yrittäessäni pakottaa itseäni treeniin muistin yhtäkkiä miten ihanalta lenkille lähtö oli ennen tuntunut. Kuinka oli pakko päästä päivittäin nauttimaan siitä vapauden tunteesta. Tätä tunnetta en ollut huomannut enää pitkään aikaan ja se säikäytti minut.  Olin menettänyt juoksun ilon ja totta puhuen myös elämän ilon.  Tiesin että jonkin oli pakko muuttua ja ainoa mahdollisuuteni saada juoksun ilo takaisin oli lopettaa tiimissä juoksu ja nauttia taas vapaudesta.  Sinä keväänä monet tiimikaverini vaikuttivat tulevan samaan päätökseen ja niin vaikeaa kuin olikin jättää tiimi niin tiedän että se oli oikea päätös.  Treenasin yksin sekä lopettaneiden tiimikavereiden kanssa ja juoksun ilo löytyi nopeasti.  Samalla kun juoksusta alkoi taas nauttimaan nousi kuntokin nopeasti kun se oli aikaisemmin pitkään junnannut paikoillaan.  Harjoiteltuani puolisen vuotta itsekseni päätin taas lähteä maratonille, -matkalle jonka olin halunnut juosta uudelleen heti ensimmäisestä kilpailusta lähtien mutta tiimin sääntöjen takia en ollut pystynyt.  No, juoksusta nauttiminen näkyi kellossa kun lensin maaliin 2:45 ajassa.  Tämä kisa vahvisti päätökseni oikeaksi ja siitä lähtien olenkin pitänyt iloa yhtä tärkeämpänä osana harjoittelua.  Kun juoksusta nauttii niin jalat kevenevät.

Keveitä juoksuja kaikille!

Hei!  Joku ehdotti aikaisempaan tekstiin kysymyspostauksen tekoa joten täältä sellainen nyt tulee!  Vastailen muihin kysymyksiin erillisessä postauksessa sillä tämän hetken aikataulu jättää varsin vähän aikaa kirjoittelulle.  Arki kuitenkin rullaa mukavasti ja on ihana juosta Kalifornian auringossa.  Tätä on ollut ikävä!  Mutta pidemmittä puheitta kysymyksiin.

1. Pituus ja paino? (painoa ei ole pakko sanoa)

Olen 163 cm ”pitkä” ja viimeksi punnittuina ~52kg. Yleensä paino on jossain viidenkympin huiteilla. Pituutta saisi mun puolesta olla vähän lisää mutta tähän on tyydyttävä

2.  Mistä ostat arki- ja urheiluvaatteesi?

Käytän tosi vähän ”arkivaatteita” ja aina jos vaan on mahdollista niin mut näkee juoksuvermeet päällä Vaatteeni on Amerikasta ostettuja (H&M, Target, Marshalls yleisimmin). Juoksuvaatteet on aikalailla samoista kaupoista. Joko Targetista tai Marshalls/TJ Max USAssa joista löytää halvemmalla ihan hyvälaatuisia kamoja. En itse piittaa merkeistä niinkään vaan laatu ja istuvuus on tärkeämpiä (ja okei, myös hinta koska juuret on puoleksi Laihialta…)

3.  Millainen on tyypillinen päiväsi?

Katso edellinen postaus!

4.  Kilpailetko juoksussa yhtään ratakisoja? Jos et, niin miksi? (en muistaisi että olisin nähnyt/lukenut sinun kilpailevan koskaan radalla)

En kilpaile juurikaan radalla. Viimeisin ratakisani taisi olla USAssa kun olin yliopiston joukkueessa. En vain henkilökohtaisesti nauti radalla juoksusta samalla tavalla kuin maantiellä tai poluilla juoksusta. Rakastan juosta luonnon helmassa ja nauttia vaihtuvista maisemista. Radalla taas maisema vaihtuu vähemmän. Voisin kyllä joskus vielä käväistä vaikka jossain ratakympilläkin vaihtelun vuoksi. Radalla vaan puuttuu se jokin vapaus mitä kaipaan!

5.  Minkä merkkisiä juoksukenkiä sinulla on? Mainitse parhaimmat. (p.s onko kokemusta adidas supernova glide 7 kengistä, koska ne olisivat mahdollisesti hankinnassa?)

Mun luottokengät on ehdottomasti Adidakset! Tällä hetkellä taitaa olla Boston boost käytössä ja on tosi hyvät! Olen juossut myös Acella mutta ne soveltuvat mielestäni paremmin vaan harjoitteluun kun taas Bostoneita käytän harjoitteluun ja pidempiin kisoihin. Viimeinen vuosi High Schoolissa ja ensimmainen maratoni 2009 meni supernova glideja (versiot 3ja4) käyttäen, mutta yleensä kaikki Adidakset on minulle olleet hyviä. Toiset kengät jotka nyt on käytössä on New Balancen fresh foam Zante. Olen kokeillut lukuisia kenkämerkkejä mutta nämä ovat ainoat Adidaksien lisäksi jotka tuntuvat sopivan jalkaani. Voin suositella näitäkin!

6.  Mitkä ovat ennätyksesi matkoilla 800m /1500m / 3000m /5000m /10000m?

800m – en ole ikinä juossut enkä varmaan juoksekaan. (Lue: olen liian dieseli)

1500m – 4:51 kun mut yhden kerran pakotettiin yliopistossa tämä matka juoksemaan pelkän 10km treenin voimilla juuri pohjevammasta toivuttuani. Oli aika hapokasta menoa ja nooh ei tähän muuta voi sanoa kuin että tulipahan tehtyä Kaikenkaikkiaan tämä oli yksi tärkeimmistä juoksuista urallani… kiristys kypsytti päätöksen lopettaa yliopistotiimissa ja keskittya pitkän matkan juoksuun.

3000m -10:06 varmaan joskus 4-5 vuotta sitten. Tuonkin matkan olen vissiin kaksi kertaa juossut. Kuten aikaisemmin sanottu niin nämä ratakisat ei ihan ole se mun juttu:)

5000m- 17:21 samoihin aikoihin kuin 3000m. Sen jälkeen ei vaan ole ollut kiinnostusta lähteä radalle kun maasto on houkutellut mukaansa.

10000m -35:00 maantiellä. Tämä oli hauska thanksgiving päivän ”Turkey Trot” kisa joka juostiin mun kavereiden kanssa. Voitto tuli mutta kisan nimestä riippumatta ei (onneksi) kalkkunaa!

7.  Oletko värjännyt hiuksiasi / Voisitko värjätä?

En ole värjännyt hiuksiani enkä myöskään värjäisi. Siihen on muutamiakin syitä: 1. Olen liian laiska kuluttamaan aikaa värjäilyyn ja sen ylläpitoon. 2. En halua kaiken maailman kemikaaleja päähäni imeytymään. 3. Minusta yleensä luonnollinen väri sopii ihmisille parhaiten ja vaikka välillä toivonkin että minua olisi siunattu muulla kuin tällä perus maantiepölyn värisellä tukalla niin osaan olla siihen ihan tyytyväinen. Mutta, minulla ei ole mitään sitä vastaan jos muut tykkäävät värjätä hiuksia ja usein ihailen toisten hiuksia joihin itselläni ei vain kärsivällisyys riittäisi. Äidilläni on myös kauniin punertavat värjätyt hiukset jotka korostavat upean vihreitä silmiä!

Siinä olikin varmaan tarpeeksi kysymyksiä yhdelle kertaa!  Kiitos hyvistä kysymyksistä ja toivon aurinkoisia kelejä myös sinne Suomeen!