Ala-asteikäisenä lempi tv-ohjelmani oli Aarteenmetsästäjät. Tässä showssa Sydney niminen nainen ja hänen luotettava side-kick (olisikohan ollut Nigel?) matkaavat ympäri maailmaa etsien toinen toistaan mahtavampia aarteita. Jahtia vaikeuttaa tietysti ilkeät roistot jotka lyövät kapuloita rattaisiin ja yrittävät varastaa aarteet itselleen. Huippu ohjelma ja säälin jokaista joka jäi paitsi tästä helmestä lapsuudessaan

No, pari päivää sitten löysin itseni lähes yhtä eeppiseltä aarrejahdilta. Kaikki alkoi kun lenkin päätteeksi päätin poiketa lähi-Alepan kautta hakemassa pakastehedelmiä. Suuntasin tutulle pakastehyllylle mutta siellä ammottikin hedelmien sijalla tyhjä kolo. Tässä vaiheessa fiksu kumppanini Nigel (*nimi muutettu yksityisyyden suojelemiseksi) ehdotti reissua Lidliin jossa hinnatkin ovat halvemmat. Ajoimme siis Lidliin ja mukaani tarttui sitä sun tätä mutta pakastealtaalla odotti jälleen pettymys. Päätimme sitten käydä vielä matkalla kotiin Prismassa koska sieltä nyt varmasti niitä hedelmiä löytyy. Suuntasimme suoraan pakastealtaalle ja kuinka ollakkaan, pakastehedelmät olivat taas loppuneet. Mutta koska me olemme kestävyysjuoksijoita (paino sanalla kestävyys) päätimme suunnata takaisin Lidlin vieressä olevaan S-markettiin. Ja taas meitä odotti pettymysten pettymys. Mutta kahta jääräpäätä ei näin vähällä lannisteta vaan päätimme suunnata toiseen Alepaan… Ja sitten kolmanteen, neljänteen ja viidennen jälkeen luovutimme lopulta. Aarteenmetsästys ei siis päättynyt yhtä onnistuneesti kuin lapsuuden lemppari ohjelmassa ja en saanut kaivattuja hedelmiä mukaan.

Mikäs sitten tekee hedelmistä niin himoittavia aarteita? No, ne ovat tietenkin luonnon omia vitamiinipommeja! Täynnä mineraaleja, vitamiineja, fytokemikaaleja, antioksidantteja, kuituja, ja vettä täydellisessä makeassa paketissa. Ja näitä vitamiineja on turha yrittää korvata pillereillä sillä kokonaisuus ratkaisee. Yksittäiset vitamiinit eivät tuota samoja terveyttä edistäviä vaikutuksia kuin kokonaisista hedelmistä saadut ravinteet jotka muodostavat satojen ja kenties tuhansien muiden hedelmien sisältämien yhdisteiden kanssa aktiivisesti vaikuttavia kokonaisuuksia. Koska hedelmät ovat oikeita ravintoainepommeja on erittäin surullista nähdä miten monet nykyään kammoksuvat ja välttelevät niitä. Mutta kun niissä on liikaa sokeria! Sokeria ja hiilihydraattia! Siinä yleisin syy miksi hedelmät on nykyään pannassa. Ja tämän sokerikammon vuoksi kaikki terveyttä edistävät ravinteet jäävät syömättä.

Hedelmistä saatu sokeri ei ole sama asia kuin paljon uutisoitu High Fructose Corn Syrup tai pelkkä valkoinen sokeri. Näissä ei ole mitään ravinteita tai kuituja kun taas hedelmissä sokeri tulee yhdessä muiden ravintoaineiden kanssa. Eli syökää ihmiset hedelmiä! Ne eivät ole epäterveellisiä etkä tule saamaan ”liikaa sokeria” hedelmistä. En ole kuullut yhdestäkään ihmisestä joka olisi sairastunut diabetekseen syötyään liikaa hedelmiä. Oletko sinä? Epäilen että et.

Hyviä juoksuja ja muista haukata hedelmää!

Juoksuharjoittelussa usein kuulee että kehitystä ei tule muuten kuin juoksemalla.  Ja se on kyllä mielestäni totta. Mikäs sen parempi tapa kehittyä juoksussa kuin tehdä sitä itseään?  Kestävyys paranee kun lenkkipoluilla viettää enemmän aikaa. Mutta entä jos haluat myös asettaa tavoitteita? Tulla nopeammaksi? Siihen ei riitä että lenkkimäärät kasvaa.  Ainakaan tietyn pisteen jälkeen.  Kasvattamalla kilometrimääriä kunto kohenee kunnes yhtäkkiä tulee piste jonka jälkeen ekstra kilometrit pikemminkin syövät kuntoa.  Etenkin jos elämässä on muitakin kiireitä ja velvollisuuksia kuten työ tai opiskelu. Tällöin palautuminen voi jäädä liian vähäiseksi ja pitkät lenkit nakertavat kuntoa ja uuvuttavat pikkuhiljaa. Joskus katoaa jopa iloisuus juoksusta ja juoksu alkaa tuntumaan työltä. Askel rupeaa painamaan ja lenkeistä päästään läpi mutta vauhdit hidastuvat tai jynnäävät paikallaan. Tämä on syy miksi juoksussa enempi ei ole parempi vaan maltti on valttia!  (Saisiko vielä pari kliseetä mahtumaan tuohon lauseeseen?

Paljon kehittävämpää kuin hitaat ”marjanpoiminta” lenkit on lyhyemmät mutta vauhdikkaammat juoksut.  En ole koskaan ymmärtänyt tätä hitaan pitkän lenkin treenifilosofiaa. Intuitiivisesti se tuntuu vaan niin väärältä. Ja tiedän että tässä kohtaa moni on varmasti eri mieltä mutta voin vain puhua omasta kokemuksestani ja näyttönä on oma kehitykseni.  Jos tahdon juosta kovaa maratonilla miksi treenaisin hidasta hölkkää? Minun ykkösvinkkini jokaiselle olisi treenata suurin osa lenkeistä sitä vauhtia mitä tahdot kisassa juosta!  Ja koska on lähestulkoon mahdotonta pitkällä tähtäimellä pitää korkeana sekä intensiteettiä että juoksumääriä ilman loukkaantumisia tai ylikuntoa, on jostain karsittava. Karsi siis mieluummin pois niitä ”höttökilometrejä” jotka vaan uuvuttavat ja turruttavat kroppaa ilman kunnon kehittävää vaikutusta. Voiko maratoonari sitten treenata näin vähillä kilometreillä? Eikö korkea volyymi olekaan maratoonarin treenin perusta?

Uskoisitko jos kerron että omat tulokseni ovat tulleet melkeinpä ilman vetoja, intervalleja tai PITKIÄ pitkiä lenkkejä?  Viisikymmentä minuuttia kisavauhtia on mun perus treeni. Siinä se.  Niin helppoa se on. Ei tarvita mittareita, sykkeitä tai laktaatteja.  Ja nautin joka juoksusta koska rasitus tulee aina fiiliksen mukaan.

Jos sinulla on pidemmän aikaa kunto jämähtänyt paikoilleen niin olisiko aika kokeilla jotain uutta? Vähemmän kilometrejä, enemmän lepoa ja enemmän vauhtia!

Hei pitkästä aikaa! Tuli pidettyä taukoa kirjoittelusta kun olin kotona San Diegossa ilman tietokonettani kuukauden verran. Viimeiset kaksi viikkoa menikin sitten taas niin jetlagin ja koulukiireiden parissa että vasta nyt ehdin kirjoittelemaan. Loma oli arvatenkin ihana! Perhe, palmuja, aurinkoa. Mitä muuta voisikaan kaivata? No joo, ehkä yhtä juttua. Nimittäin juoksua.

Tarkoitus oli juosta puolimaraton loman aikana, mutta ÄLYTTÖMÄN huonon tuurin myötä en päässytkään kisaan. Onnistuin nimittäin vajaa viikko ennen kisaa lenkiltä tullessani ja kenkiä pois ottaessani potkaisemaan itseäni nilkkaan. Kyllä, kuulitte oikein. Potkaisin itse itseltäni nilkan hajalle… taitolaji kai tämäkin. Ja koska olen ”välillä” vähän jääräpäinen niin päätin seuraavana päivänä lähteä lenkille nilkan arkuudesta huolimatta. Tarkoitus oli juosta ”helppo” lenkki mutta hyvässä seurassa ja kauniilla reitillä kilometrivauhti olikin 3:53 vaikka koko loppupuoli lenkistä juostiin nilkuttamalla ja tuskan irvistys naamalla. Tämän hyvin järkevän lenkin jälkeen en sitten pystynyt enää edes astumaan kipeälle jalalle vaan kolme päivää täytyi pomppia yhdellä jalalla tai turvautua kainalosauvoihin.

Mitäs tästä taas opittiin? Maltti on valttia. Ja varmaan ”älä potkaise itseäsi”. Harmitti aivan uskomattoman paljon että kisa jäi juoksematta mutta turha näitä on jäädä märehtimään. Nyt olen vain niiiiin onnellinen että olen taas juoksukunnossa ja treenit sujuu entiseen tapaan. Kolme viikkoa meni juoksutauossa jalkaa parannellessa ja onneksi olin kotona perheen parissa niin sain vähän muuta ajateltavaa.

Nyt olenkin vetänyt kunnon treenejä juoksumatolla joka on ollut pelastukseni täällä Suomessa. Juoksen kyllä sateessa tai ”huonossa” kelissä ulkona mutta jäähän ja lumeen vedän rajan. Pari viimeistä lenkkiä ulkona ennen lomalle lähtöä oli sellaista liukastelua että vetäydyin nyt suosiolla sisätiloihin. Ja joo, sisällä juoksu ei ole yhtä hauskaa kuin ulkona poluilla juoksu, mutta itse asiassa olen tällä hetkellä siihen tykästynyt. Hyvää musaa vaan päälle (tai vähän huonompaakin, itse olen musiikin suhteen kaikkiruokainen. Ironista, eikö?;) tai sitten joku podcast. Siinä onkin sitten helppo jolkotella kunnon tehotreeni! Tykkään juosta yleensä max. 50min matolla ja sillä saa mielestäni jo todella hyvän treenin. Jopa maratonille. Ainoa huono puoli matolla juoksussa on se että hikoan kuin pieni sika. Olen miettinyt jos pitäisi suosiolla ruveta juoksemaan uimapuvussa…

Nyt kun jetlag on hellittänyt on virtaa ollut juoksuissa ihan mahtavasti ja koulupäivien jälkeenkin tehdyt treenit on hoidettu hyvillä energioilla. Koska lomalla jäi kisa juoksematta olen miettinyt muutamaa kilpailua keväälle. Ehkäpä siis puolimaraton ja maraton on vielä luvassa ennen kesää jos aikataulu antaa myöden ja jalat säilyy ehjänä. Odottelen täällä jo kovaa jäätiköiden sulamista että uskaltaisi pihalle juoksemaan mutta siihen asti turvaudun juoksumattoon. Täällä on salilla niin lämmin että tulee kotoisa olo…melkein kuin San Diegon kesähelteissä treenaisi, haha.

Ei muuta kuin tehokkaita treenejä kaikille ja aplodit niille rohkeille jotka uskaltavat tuolla ulkona nyt juosta! Aika huimapäitä olette!

Nyt taitaa olla se aika vuodesta kun suomessa on päivät lyhimmillään ja koulussa kiristyy tahti huikeaan loppurutistukseen ennen joululoman pelastusta. Tai näin ainakin itselläni. Jos aikaisemmin syksyllä oli sopivasti kiirettä niin nyt tuntuu että yhtäkkiä onkin hirveä loppukiri päällä jotta saadan kaikki työt tehtyä. Kaiken maailman deadlineja siellä sun täällä ja kyllä niiden saavuttaminen tuntuukin melkein yhtä hyvältä kun maratonin maalilinjan ylittäminen. Masters thesis projektisuunnitelmat pitäisi viimeistellä ja hakemukset tutkimuslupiin saada postiin. No, ehkä tästä selvitään. Tutkimusprojektiani valvovaa professoria lainaten, ” pari viikkoa sitä seisoo vaikka päällänsä”. Että näin:)

Luulen etten ole ainut jolla työhommat lisääntyy näin joulua kohden ja tietenkään talven pimeydeltä ja oikuttelevilta säätiloilta ei välty kukaan. Miten sitten pidetään juoksua yllä kiireen ja kylmän keskellä? Vai tarvitseeko?

Omasta mielestäni juoksusta ei kannata laistaa kiireen keskelläkään. Jos nyt oikeasti on ihan lopen uupunut olo niin voi satunnaisesti suoda itselleen armoa mutta pääsääntöisesti juoksu on paras uupumuksen selättäjä mitä löytyy. Niinä aikoina kun on paljon kiirettä ja muita energiasyöppöjä kannattaa silti lähteä lenkille pitäen vauhdin oman jaksamisen rajoissa. On hyvä juosta itselle rentouttavaa tahtia miettimättä suoritusta sen kummemmin. Suorittaa saa tarpeeksi töissä ja koulussa. Juoksu taas on luovuutta ja rentoutta. Ei sääntöjä tai aikarajoituksia tai sykkeitä vaan vapautta!

Juoksun ei pitäisi olla yksi stressinlähde muiden joukossa tai rasti tehtävälistalla. Juoksu on aikaa unohtaa arjen kiireet ja rentoutua. Joskus se voi tarkoittaa pitkää pohdiskelua lenkkipolulla. Toisinaan taas heitetään aivot narikkaan ja juostaan niin että sydän jyskyttää korvissa ja pohkeet on tulessa. Tärkeintä on kuunnella omaa kehoaan ja tarpeitaan ja juosta sen mukaan. Jos kroppa ja pää kaipaa vauhtia niin silloin mennään kovaa ja jos taas stressaavan päivän jälkeen kaipaakin hellävaraisempaa hikoilua niin sekin käy.

Vinkkinä niille jotka nyt huonoilla keleillä tuskailevat lenkille lähdön kanssa: Älä aseta itsellesi liikaa paineita lenkkiä varten. Päätä vain että menet juoksemaan saadaksesi lisää energiaa päivään miettimättä sen kummemmin vauhteja tai aikoja. Ovesta ulos pääsy on se vaikein askel. Jos olet lenkkipolulle asti päässyt niin todennäköisesti edessäsi on hyvä treeni.

Toinen vinkki: Sää on asennekysymys. Tiedän, tiedän, jos valita saisin niin juoksisin auringonpaisteessa, mutta eikö vesisateessa juoksussakin ole jotain erityistä? Omanlainen tunnelma kun maisema verhoutuu harmaaseen ja vesi vaimentaa äänet ympärillä. Kaikki on vähän epätarkkaa ja ääriviivat muuttuvat sumeiksi kuin vesivärimaalauksessa. Ilma on kylmää ja raikasta ja juostessa melkein maistat hapen hengittäessäsi. Tuntuu kuin olisit ainoa ihminen ulkona nyt kun kaikki on niin hiljaista. Yksin tuulta ja vettä vastaan. Tai niiden kanssa. Valinta on sinun.

Taidanpa nyt itsekin lähteä lenkille. Juoksukavereina tietenkin Sade ja Tuuli, sekä eräs puheliaampi seuralainen:) Mukavaa viikkoa!

(EDIT: Räntä päätti yhtyä myös seurueeseen)