Tervehdys! Eikö olekin mukava ele? Tervehtimällä voidaan huomioida vastaantulevaa ihmistä ja osoittaa että tunnistimme hänet yhdeksi ”meistä”. Mikäs sitten on ”me”? Se voi olla juoksija, ulkoilija, kassavirkailija, työkaveri, koulukaveri, bussikuski tai naapurin mummo.
Yksinkertaisimmillaan ”me” siis on ihminen. Välillä harmittaa että täällä Suomessa tervehtiminen vaikuttaa niin harvinaiselta. Jotenkin ylivoimaisen suurelta ponnistukselta jolle ei ilmeisesti arjen kiireessä vaan löydy aikaa. Asia joka on niin helppo toteuttaa ja piristäisi toisten ihmisten päivää ilman sen suurempia ponnisteluja. Useimmiten saamani vastaus tervehdykseen on kuitenkin vain hiljaisuus tai parhaassa tapauksessa kunnon mulkaisu. Tämä mulkaisu on aina joko a) hämmentynyt ilme että ”mulleko toi tuntematon hörhelö moikkas?”, tai b) vihainen mulkaisu jolle en keksi mitään järkevää selitystä. Eikö olisi paljon hauskempaa jos ulkona lenkkeillessäkin toiseen juoksijaan törmätessä sanottaisiin hei tai edes vähintään hymyiltäisiin kauniisti?
Tässä juuri yhtenä viikonloppu-aamuna kun lenkkipolut vilisivät juoksijoita ja kävelijöitä moikkailin vastaantulijoita ja toivotin hyvät huomenet. Vastaan tuli lenkin aikana vähintään 20 ihmistä ja yksikään ei moikannut takaisin. Joitain juoksijoita tervehdin jopa kahdesti kun tulivat vastaan uudestaan eikä siltikään mitään vastausta. Vähän ihmetyttää tällainen touhu, ei kai me nyt niin mettäpöllöjä olla että käytöstavat ovat täysin unohtuneet?
Pikkuhiljaa meinaa mennä usko siihen että saisin toiselta lenkkeilijältä tervehdyksen mutta aion vaan jatkaa sinnikkäästi tervehtimistä vaikka saisinkin kylähullun leiman. Ja kyllähän onneksi joku aina välillä yllättää moikkaamalla takaisin ja se piristää päivää kummasti. Saa aina huulet kääntymään hymyyn kun joku huomaa että siellähän menee toinen ihminen jonka elämä sattumalta toi tähän samalle polulle samaan aikaan. Ollaan ihan kuin oltaisiin tuttavia tämän pienen hetken ajan joka yhdessä jaetaan. Kaikkihan kuitenkin taivalletaan tällä samalla pallolla.
Meidän iloissa ja suruissa on niin paljon yhteistä eriäväisyyksistä riippumatta ja se jo on syy sanoa hei toiselle matkalaiselle. Hauskinta on kun joskus odottamatta, jalkojen painaessa lenkillä ja jalan nousun tuntuessa niiiin raskaalta, joku huikkaakin että ”hyvännäköistä tuo juoksu” tai ”huikea vauhti”! Heti nämä vieraalta ihmiseltä odottamatta saadut tsempit toimivat kuukauden mittaisen EPO-kuurin tavoin ja jalka rupeaakin nousemaan kevyemmin ja askel kiihtymään. On niillä muutamilla sanoilla ihmeellinen voima! Ja mikä parasta, aivan ilmaisia kummallekin osapuolelle!
Muistetaan siis lenkkeillessä ja ihan vaan myöskin eläessä tervehtiä toisiamme ja koittaa huomioida ne jotka tällä maapallolla kanssamme taivaltavat. Koskaan et voi tietää miten pienikin ele saattaa vaikuttaa toisen päivään. Pistetään hyvä kiertämään!
Hauskoja lenkkejä viileneville päiville!
10 Responses
Linda
Ihana, kun vaan jatkat moikkailemista! Toivottavasti ihmiset tajuisivat kuinka paljon pelkkä tervehtiminen voi tuoda iloa päivään
Itse olen asunut jo reilu 7 vuotta poissa Suomesta ja aina käydessäni pistän käytöstavat merkille. Ovia ei avata takana tuleville, turha odottaa tervehdyksiä tai hymyä vastaantulevilta, tai edes puolitutuilta, jotka selvästi kuitenkin tunnistavat, tiputtaessasi maahan jotain turha odottaa kenenkään nostavan sen sinulle jne. Asioita, jotka ainakin minun asuinmaassani ovat itsestäänselvyyksiä. Suomessa toisaalta on taas moni muu asia niin hyvin, että kai se on niin että kaikkialla ei voi olla kaikkea, mutta tärkeä huomio tämä teksti! 
Elisa Karhu
Joo totta! On täällä Suomessa monet asiat paljon paremminkin kuin muissa maissa mutta jotenkin tervehtiminen ja juuri tuollaiset pienet kohteliaisuudet ja toisten huomiointi tuntuu puuttuvan. Ne on mielestäni kuitenkin aika perus juttuja joten hassua että ne on unohtuneet kokonaan kun monet muut asiat on edenneet niin paljon. Mutta tosiaan, aion jatkaa tervehtimistä ja toivottavasti siitä tulee pian normaalia muillekin!
Misty
Minä en taas kauheasti juoksulenkillä moikkaile ihmisiä, muutoin kyllä. Juoksu on helpompaa kun keskittyy vain omaan etenemiseensä, yritän jopa unohtaa että siellä on muitakin lenkkeilijöitä. Itse tulkitsen sellaisen pienen etäisyyden kohteliaisuutena ja huomaavaisena eleenä, jolla halutaan kunnioittaa toisen yksityisyytä.
Elisa Karhu
Enpä tullut edes ajatelleeksi tuolta kantilta! Kyllähän se joskus on vaikea moikkailla varsinkin jos juoksee kovaa ja kaikki keskittyminen menee jo pelkkään hengittämiseen
Siltikin minusta on mukava yrittää vaikka hymyillä tai jotain 
testing
Testing. Mihin hävisi viestini aiemmin?
Elisa Karhu
Hei! Minulla ei ainakaan ole tullut näkyviin toista viestiä?
Karri K
Jotenkin se katosi vaikka tein niinkuin tossa testissäkin. No moikkaamisesta. Nostan hattua heille jotka uskaltaa moikata ja arvostan heitä ei moikkaavia himpun verran enemmän. Itse en moikkaa koska siinä on sitte päivä pilalalla jos ei moikkaukseen vastata : )Tulee hyvä mieli jos joku moikkaa ja toki vastaan. Maantiepyörän kun ostin ja ne moikkaa enemmän ni oli ekalla kerralla tosi mahtava fiilis, ai nyt minä oon pyöräilijä ja kuulun joukkoon : )ja sellanen asia et jokuhan saattaa moikata ”myöhässä” eli melkein rinnalla ja taas on moikkaajan päivä pilalla : )
Elisa Karhu
Joo, no monissa muissa maissa on juoksijoidenkin keskuudessa tuollainen ”ryhmähenki” että moikkaillaan mutta se tuntuu täällä puuttuvan. Tietysti jos meinaa tulla huono fiilis siitä että muut ei vastaa tervehdykseen niin voi yrittää ottaa sen moikkailun silleen haasteen kannalta ja katsoa saako muita ihmisiä tervehtimään
Itse koitan ajatella että jos tarpeeksi Monta kertaa moikkaan sellaista ”ei-moikkalijaa” niin ehkä he jäävät alitajuntaisesti miettimään asiaa ja jossain vaiheessa rupeavat tervehtimään itsekin 
Karri K
Tänään käänsin takkini ja moikkasin yhtä ja moikkas takas sit yks pariskunta oli sen olonen et älä moikkaa enkä moikannut. Työmaalle mentäessä tulee mieleen aina sketsi ihmebantusta mikä käsitteli moikkaamista : )onnistunut lenkki.
Elisa Karhu
Haha hienoa!