Kiirettä ja Kaa(m)osta

Nyt taitaa olla se aika vuodesta kun suomessa on päivät lyhimmillään ja koulussa kiristyy tahti huikeaan loppurutistukseen ennen joululoman pelastusta. Tai näin ainakin itselläni. Jos aikaisemmin syksyllä oli sopivasti kiirettä niin nyt tuntuu että yhtäkkiä onkin hirveä loppukiri päällä jotta saadan kaikki työt tehtyä. Kaiken maailman deadlineja siellä sun täällä ja kyllä niiden saavuttaminen tuntuukin melkein yhtä hyvältä kun maratonin maalilinjan ylittäminen. Masters thesis projektisuunnitelmat pitäisi viimeistellä ja hakemukset tutkimuslupiin saada postiin. No, ehkä tästä selvitään. Tutkimusprojektiani valvovaa professoria lainaten, ” pari viikkoa sitä seisoo vaikka päällänsä”. Että näin:)

Luulen etten ole ainut jolla työhommat lisääntyy näin joulua kohden ja tietenkään talven pimeydeltä ja oikuttelevilta säätiloilta ei välty kukaan. Miten sitten pidetään juoksua yllä kiireen ja kylmän keskellä? Vai tarvitseeko?

Omasta mielestäni juoksusta ei kannata laistaa kiireen keskelläkään. Jos nyt oikeasti on ihan lopen uupunut olo niin voi satunnaisesti suoda itselleen armoa mutta pääsääntöisesti juoksu on paras uupumuksen selättäjä mitä löytyy. Niinä aikoina kun on paljon kiirettä ja muita energiasyöppöjä kannattaa silti lähteä lenkille pitäen vauhdin oman jaksamisen rajoissa. On hyvä juosta itselle rentouttavaa tahtia miettimättä suoritusta sen kummemmin. Suorittaa saa tarpeeksi töissä ja koulussa. Juoksu taas on luovuutta ja rentoutta. Ei sääntöjä tai aikarajoituksia tai sykkeitä vaan vapautta!

Juoksun ei pitäisi olla yksi stressinlähde muiden joukossa tai rasti tehtävälistalla. Juoksu on aikaa unohtaa arjen kiireet ja rentoutua. Joskus se voi tarkoittaa pitkää pohdiskelua lenkkipolulla. Toisinaan taas heitetään aivot narikkaan ja juostaan niin että sydän jyskyttää korvissa ja pohkeet on tulessa. Tärkeintä on kuunnella omaa kehoaan ja tarpeitaan ja juosta sen mukaan. Jos kroppa ja pää kaipaa vauhtia niin silloin mennään kovaa ja jos taas stressaavan päivän jälkeen kaipaakin hellävaraisempaa hikoilua niin sekin käy.

Vinkkinä niille jotka nyt huonoilla keleillä tuskailevat lenkille lähdön kanssa: Älä aseta itsellesi liikaa paineita lenkkiä varten. Päätä vain että menet juoksemaan saadaksesi lisää energiaa päivään miettimättä sen kummemmin vauhteja tai aikoja. Ovesta ulos pääsy on se vaikein askel. Jos olet lenkkipolulle asti päässyt niin todennäköisesti edessäsi on hyvä treeni.

Toinen vinkki: Sää on asennekysymys. Tiedän, tiedän, jos valita saisin niin juoksisin auringonpaisteessa, mutta eikö vesisateessa juoksussakin ole jotain erityistä? Omanlainen tunnelma kun maisema verhoutuu harmaaseen ja vesi vaimentaa äänet ympärillä. Kaikki on vähän epätarkkaa ja ääriviivat muuttuvat sumeiksi kuin vesivärimaalauksessa. Ilma on kylmää ja raikasta ja juostessa melkein maistat hapen hengittäessäsi. Tuntuu kuin olisit ainoa ihminen ulkona nyt kun kaikki on niin hiljaista. Yksin tuulta ja vettä vastaan. Tai niiden kanssa. Valinta on sinun.

Taidanpa nyt itsekin lähteä lenkille. Juoksukavereina tietenkin Sade ja Tuuli, sekä eräs puheliaampi seuralainen:) Mukavaa viikkoa!

(EDIT: Räntä päätti yhtyä myös seurueeseen)